Ruuben tuli taloon

Hazelmoor Sunburn Skipper

Paimenpäivä 02.07.2011 Somerolla syyskuu 10, 2011

Kategoria(t): Paimennus — Henrik @ 12:10

Pääsimme tänä kesänä kaksi kertaa lampaille Swedulassa. Ensimmäisellä kerralla vettä satoi kaatamalla ja pelto oli lähinnä mutaliejua mutta ei se vauhtia haitannut. Ruubenilla on hirveän voimakas saalisvietti ja se olisikin heti ensimmäistä kertaa pyöröaitaukseen päästyään miellellään jahdannut lampaita ympäri aitausta ja meno oli muutenkin aika hurjaa. Selvästi siinä jotain syttymistä tapahtui vaikka se väärällä vietillä töitä siellä aluksi tekikin. Yllättävän nopeasti se ymmärsi, että täällä ei saakkaan rehata miten lystää ja paikkakin sieltä lauman takaa löytyi.

Toisella kerralla sää oli mitä mainioin ja Ruubenin kanssa meillä oli tehkä jokin käsitys siitä mitä täällä pitäisi oikeen tehdä. Aloitimme isossa pyöröaitauksessa josta sitten siirryttiinkin todella pieneen pyöröaitaukseen ja siinä oli kaikilla niin vähän tilaa ja aikaa, että ruubenkin alkoi käydä enemmän kierroksilla ja selkeästi paineistui helposti. Homma meni kuitenkin ihan hyvin ja siirryimmekin sitten pois pienestä aitauksesta isommalle kentälle kokeilemaan miten kuljetukset porteista menee. Kentällä tilaa oli niin paljon et vauhti ja kierrokset pääsi ajoittain nousemaan todella korkealle ja oli hieman haastavaa yrittää kontrolloida toista kun se menee reikä päässä ja kieliposkella pitkin lääniä. Välillä piti rauhoitella ja komentaa Ruubeun maahan ja siellä se taas paineistui niin paljon, että kun vapauttava käsky tuli niin kaveri ei todellakaan jäänyt telineisiin. Päivä meni kuitenkin kokonaisuudessaan todella hienosti ja Ruuben alkoi tasapainottaa laumaa hyvin ja kuljetuksetkin onnistuivat hienosti.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.