Jey, vihdoin ollaan päästy pikkusen tutustumaan agilityyn!
Koska seuroihin on niin mahdottoman vaikea päästä kun ei mitään vielä osaa niin osallistuttiin 5 kerran perusteet -kurssille yksityisessä koirakoulussa. Sitä on ollut vasta kerran ja ainakin ensimmäinen tunti oli vähän liian “helppo” meille. Kaikki muut siellä on n. 6kk vanhoja joten ne vasta opettelee istumista yms :) Mutta eiköhän sieltä jotain tartu mukaan ainakin ohjaajalle!
Lisäksi oltiin viime viikonloppuna Aussiyhdistyksen agilitykoulutuksessa la ja su ja oli huippukivaa! Ilmatkin suosi aika mukavasti.
Siellä päästiin tutustumaan esteisiin ja vähän reenailemaan hyppyjä ja muita juttuja. Me oltiin ihan alottelevien ryhmässä joten perusjutuilla mentiin. Ehkä ens vuonna ollaan vähän pidemmällä jo! Ja mikä tärkeintä, päästiin harjottelemaan ihan vaan olemista autossa ja muiden koirien lähellä..
Mä uskon että Ruuben innostuu tästä hommasta kun pääsee hillumaan ja menemään täysillä! Kunhan mä vaan opin ensin motivoimaan sitä paremmin.. Koulutuksen jälkeen laitettiin kaikki lelut piiloon kotoota. Leikkiminen tapahtuu siis vaan sillon kun me sanotaan! Vaan luut sai jäädä..
Jokatapauksessa mä oon ainakin intona joten eiköhän me tätä hommaa jatketa! :)
Tässä vielä viikonlopun kuvasatoa,
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
